Moni näkee itsehostaamisen jaloa puuhana. Kun pidät palvelusi ja datasi omissa käsissäsi, säilytät digitaaliset oikeutesi, opit uusia taitoja ja otat pienen palan hallintaa takaisin suuryrityksiltä, joiden liiketoiminta perustuu meidän tietojemme hyödyntämiseen. Nämä ovat kaikki hyviä ja perusteltuja syitä, sillä ilman vastarintaa jättimäiset teknologiayritykset ajavat maailmaa yhä syvemmälle kohti dystopiaa. Pilvitallennus ei ole meidän omistamaamme – se on vuokraa tunneittain, ja sen mukana myös arkistomme, historiamme ja muistomme elävät lainatulla ajalla.
Ei siis ihme, että yhä useampi pystyttää kotipalvelimen tai NAS-laitteen ja alkaa sysadminiksi, vaikka ei sitä varsinaisesti haluaisi olla. Tämä antaa tunteen vallasta ja vapaudesta, mutta todellisuudessa olemme vain vaihtaneet roolia: meistä on tullut omien digitaalisten arkistojemme “vuokranantajia”, jotka pidämme menneisyyttämme panttivankina.
Tiedon hallinta on vallankäyttöä
Historiaa tutkimalla ymmärrämme tulevaa. Tämä periaate on ollut totta eri kulttuureissa kautta aikojen. Mutta jotta voimme oppia menneestä, se täytyy ensin säilyttää. Siinä itsehostaus astuu kuvaan: se on reaktio siihen, että tieto nähdään nykyään pelkkänä hyödykkeenä, joka katoaa, jos sitä ei voi rahallistaa.
Silti itsehostaus ei ratkaise perusongelmaa. Se ei avaa tietoa kaikille eikä varmista, että tulevat sukupolvet voisivat rakentaa aikaisempien saavutusten päälle. Se ainoastaan luo lisää pieniä suljettuja saarekkeita – lisää “vuokranantajia” digitaalisessa dystopiassamme.
Onko muiden pääsy NAS-kovalevyllesi? Tuskin. Ja hyvästä syystä: data on liian arvokasta ja riskialtista. Omaa kotipalvelinta ei uskalla avata internetiin, koska se olisi tietoturvauhka, ja lopulta päädymme käyttämään VPN- ja tunnelointipalveluita, jotka vain vahvistavat yksityistä kuplaamme.
Kun tietoa muokataan ja poistetaan
On helppo sanoa, että on hyvä, jos ihmiset säilyttävät kirjoja, kuvia ja tietosanakirjoja kotonaan. Mutta kun tieto on hajautettuna tuhansiin yksityisiin kopioihin, syntyy uusi ongelma: miten erotamme totuuden valheesta, jos ei ole luotettavaa keskitettyä vertailukohtaa? Samalla viralliset instituutiot muokkaavat historiaa, poistavat aineistoja tai suorastaan vääristelevät faktoja.
Tähän ei ole selkeää ratkaisua. Mutta jo se, että ymmärrämme ongelman, on ensimmäinen askel. Näin tiede, tekniikka ja ihmiskunnan sitkeys ovat aina edenneet: kohtaamalla tuntemattoman ja etsimällä vastauksia.
Käytännön todellisuus: kallista ja työlästä
Itsehostaus tarjoaa yhden kiistattoman hyödyn: se katkaisee pilvipalvelujen jatkuvien kuukausimaksujen kierteen. Mutta omien ratkaisujen rakentaminen on työlästä ja vie aikaa, jota perhe- ja työkiireiden keskellä ei tahdo löytyä. Ja vaikka saisit toimivan kokonaisuuden pystyyn, sinun täytyy hallita käyttäjät, käyttöoikeudet ja jakaminen, mikä tekee arjesta huomattavasti monimutkaisempaa kuin pilvessä.
Tietosi ovat ehkä turvassa ja sähkölasku pysyy kuukausimaksuja pienempänä, mutta helppoutta ei ole. Eikä suurin osa perheestä tai ystävistäsi jaksa opetella järjestelmää, jonka käyttö vaatii lähes ammattitason osaamista.
Totuuden katoava muisti
Digitaalisessa maailmassa on helpompaa kuin koskaan tuottaa sisältöä, mutta samalla on vaikeampaa kuin koskaan tietää, mikä on totta. Virheellinen tieto leviää hetkessä, ja historian tallentaminen on siirtynyt pois instituutioilta ja asiantuntijoilta niille, jotka sattuvat haluamaan tehtävän itselleen. Seurauksena on vääristymiä, muokkauksia ja manipulointia, jotka tekevät historiasta yhä muovautuvampaa.
Onko ratkaisu muualla kuin itsehostauksessa?
Itsehostaus myy unelmaa omavaraisuudesta. Todellisuudessa se on työtä työn päälle, jatkuvaa ylläpitoa, joka harvoin palkitsee. Moni on valmis maksamaan siitä, että joku muu huolehtii ongelmista, eikä siinä ole mitään väärää. Mutta ehkä kysymys ei olekaan siitä, pitäisikö jokaisen hostata itse, vaan siitä, että tarvitsemme eettisiä ja kohtuuhintaisia pilvipalveluja. Sellaisia, jotka eivät perustu datan kaappaamiseen ja mainosbisnekseen, vaan yhteisön ja yhteiskunnan hyödyksi.
